Svenska litteratursällskapet i Finland on Zacharias Topeliuksen Teokset -hankkeen päärahoittaja seuran hallituksen tekemän päätöksen mukaisesti. Julkaisuhanke on laaja – suurimpia Svenska litteratursällskapetin historiassa – ja vaatii ulkopuolisten yhteistyötahojen lisärahoitusta. Julkaisuprojekti on kansallisesti merkittävä, minkä vuoksi pyritään aktiivisesti luomaan yhteistyömuotoja muiden instituutioiden, kuten rahastojen, säätiöiden, yliopistolaitosten, arkistojen, kuntien ym. kanssa.
Kantavana ajatuksena on, että muut yhteistyötahot tukevat julkaisuprojektia rahallisesti tietyn ajan (esim. 3–5 vuotta) tai muilla yhteistyötavoilla.

Suomen Tiedeseura on ensimmäisenä yhteistyötahona sitoutunut vuodesta 2006 lähtien tukemaan Zacharias Topeliuksen Teokset -hanketta rahallisesti jatkuvasti koko suunnitellun julkaisukauden ajan.
Opetusministeriö on joulukuussa 2006 myöntänyt julkaisuhankkeelle erityistuen tutkimukseen sekä digitaalisten työmenetelmien ja verkkoaineiston kehittämiseen ajanjaksolle 2006–2007.
Svenska kulturfonden liittyi keväällä 2007 Zacharias Topeliuksen Teosten yhteistyötahoihin myöntämällä yleisen tuen julkaisuhankkeelle.
Suomen Kulttuurirahasto osallistuu lokakuusta 2007 lähtien julkaisuhankkeeseen tukemalla osa-aluetta Suomen historia ja maantiede.
Svenska Folkskolans Vänner tukee julkaisuhankkeen osa-aluetta Lasten- ja nuortenkirjallisuus ajanjaksona 2008–2010.
Kansalliskirjasto kuuluu edition yhteistyötahoihin ja avustaa toimitusta Topeliuskokoelmaan kuuluvissa palveluksissa ja käytännön järjestelyissä.
Valtion taidemuseon yksiköt, Kuvataiteen keskusarkisto ja Ateneumin taidemuseo, ovat tammikuusta 2009 lähtien edition yhteistyökumppaneita. Yhteistyö liittyy Topeliuksen alkuperäisten teosten kuvituksiin, sekä Topeliuksen taidetta ja taiteilijoita käsitteleviin kirjoituksiin.